sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Morsiamen puvun metsästys

Nyt on sitten toinenkin morsian löytänyt mieluisensa puvun. Ella oli jo alun alkaen päättänyt aloittaa pukunsa metsästämisen Helsingin Frakkipalvelu NAM:sta. Tähän pukuun liittyvältä panikoinnilta ja hysterialta ei oltu meillä vältytty. Ellalle tuotti siis suurempaa päänvaivaa hääpuvun mietintä kuin minulle. Paljon on etikettiin liittyviä asioita liittyen saketteihin, smokkeihin, frakkeihin, jne. Kuitenkin halusin että Ella valitsee sen puvun joka on mieluisa, etiketistä ja ohjeistuksista huolimatta. Häät olisivat kuitenkin meidän ja vain me määräämme säännöt niihin liittyen.

Kävimme yhdessä Ellan kanssa katsastamassa pukuvaihtoehtoja viime perjantaina Helsingissä. Varasimme netistä tunnin ajan Frakkipalvelu NAM:in. Josta Ella käyttikin 45 minuuttia sen oikean yhdistelmän löytämiseksi. Vaihtoehtoja vaikka kuinka paljon ja värejä enemmän kuin sateenkaaressa. Aloitettiin sakettien sovittamisella ja siitähän se hääpuku löytyikin.



Ella päätyi tummaan sakettiin, grafiitinharmaalla liivillä ja shampanjan värisellä dumbolla sekä taskuliinalla. Lakerikengät kuuluivat myös puvun vuokraan. Puvun vuokrahinnaksi tuli 151€ kiitos häämessuilta saadun NAM:n esitteen, joka tarjosi -20%:n alennuksen. Palvelu oli mahtavaa ja suhtautuminen naisparin pukusovitukseen erittäin luontevaa. Pukua siis muokataan vielä täysin mittoihin sopivaksi ja pari viikkoa ennen häitä tulisi varata vielä yksi sovitus, siltä varalta että koko olisi muuttunut. 

Tj 146



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti